”Uusi vuosi, uudet kujeet!” Niinhän sitä sanotaan. Päätin siis aloittaa vuoden ensimmäisellä blogikirjoituksella. Yleensä uuden vuosi alkaa iloisissa tunnelmissa ja miettien, mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan. Ilmassa on suuria odotuksia ja toivoa. Tunnelmaa voi kuvata lähes yltiöpositiiviseksi. Itsellä fiilis tänään on kuitenkin aivan toinen. Olo on äärimmäisen ahdistunut ja levoton ja mieli on maassa. Mitään syytä tälle olotilalle ei kuitenkaan pitäisi olla. Otin vuoden vastaan rakkaan perheeni kanssa, kaikki ovat terveitä, minulla on ihania ystäviä, oma koti, jossa voin elää niin kuin haluan, lapsuuden koti, jossa voin vierailla aina kun huvittaa, harrastus, jota rakastan… Näistä kaikista ihanista asioista huolimatta voin sisäisesti huonosti.

 

Viime keväänä hain apua terveydenhuollosta, kun ahdistukseni tuntui kasvavan sietämättömäksi. Olin kamppaillut sen kanssa vuosia, mutta viime keväänä tajusin, että aiemmat ahdistuneisuuskohtaukset olivatkin muuttuneet jatkuvaksi ahdistuneisuudeksi, jonka keskellä saatoin kokea muutamia parempia päiviä. Tuntui, etten kykene enää yksin selviämään sen kanssa. Nyt en puhu mistään normaalista stressistä johtuvasta ahdistuksesta, jota jokainen kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Kilpaurheilijana sekä ahkerana opiskelijana ja työntekijänä tiedän täysin, millaista se on ja miten sitä hallitaan. Tämä ahdistus on ihan eri mittakaavassa normaalin ahdistuksen kanssa. Välillä ahdistus yltyy niin kovaksi, että hengittäminen tuntuu vaikealta, kuulo- ja näköaisti heikkenevät, lihakset tuntuvat jäykiltä, kädet tärisevät, hikoiluttaa ja mielen valtaa voimakas pelko, jonka takia tekisi mieli itkeä tai huutaa. Tuntuu, että tulen hulluksi. Noina hetkinä niin fyysisten kuin psyykkisten tuntemusten kirjo on niin laaja, että tilannetta on lähes mahdotonta kuvata ihmiselle, joka ei itse ole kokenut vastaavaa.

 

 Pitkien psykologijonojen vuoksi minulle tarjottiin keskusteluapua ensin terveydenhoitajan luona, kunnes saisin paikan psykologille. Kävin kevään ajan keskustelemassa säännöllisesti terveydenhoitajan kanssa. Oli helpottavaa puhua jollekin ensikertaa ahdistuksestani. En ollut siis aiemmin puhunut kenellekään edes kotona, kuinka huonosti voin henkisesti. Syksyllä pääsin psykologin arvioitavaksi ja sain lähetteen psykiatrian erikoislääkärille, joka antoi diagnoosin. Hänen mukaan sairastan yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä ja lievää masennusta. Lisäksi saan paniikkihäiriölle tyypillisiä kohtauksia. Tuntui vaikealta myöntää itselleen olevansa psyykkisesti sairas. Toisaalta oli helpottavaa saada tieto siitä, etten ole kuvitellut tuntemuksiani enkä ole tulossa siis hulluksi.

 

Hoito päätettiin aloittaa masennuslääkityksellä, jonka pitäisi lievittää ahdistusta. Masennuslääkkeitä käytetään paljon muuhunkin kuin vain masennuksen hoitoon, esim. paniikki- ja syömishäiriöiden hoitoon. Lääkityksen lisäksi käyn säännöllisesti psykologilla. Psykoterapian aloitan kevään aikana. Harmikseni lääkkeen hyödyt eivät alkaneet näkyä, vaikka olin syönyt sitä jo 1,5 kuukautta. Haitat tuntuivat hyötyjä suuremmilta, joten lääkitys päätettiin vaihtaa toiseen. Ainakin tähän mennessä tämä lääke on tuntunut edellistä paremmalta.

 

Tässä siis lyhyt kertomus kuluneen vuoden tapahtumista. Tälläkin hetkellä käyn päivittäin jatkuvaa kamppailua pääni sisällä. Se on hyvin uuvuttavaa, mutta aion jatkaa taistelua. Olen todennut, että välillä on kuitenkin parempi levätä ja sen jälkeen jatkaa taas taistelua. Tiedän myös sen, että tuntui sitten, miten pahalta tahansa siedän sen ja kyllä olo jossain vaiheessa helpottaa. Jos nyt kuitenkin palataan siihen, mitä odotan tältä vuodelta, vaikka se ei olekaan tänään vuoden ensimmäisenä päivänä ollut ihan päällimmäisenä mielessä. Ensimmäiseksi toivon, että lääkitys helpottaa sen verran oloa, että jaksan työstää ajatuksiani ja tuntemuksiani ammattilaisten avustuksella. Lisäksi toivon, että henkiset voimavarani alkavat pikkuhiljaa täyttyä ja jatkuva väsymys väistyä. Haluaisin olla se ihminen, joka jossain sisimmässäni olen. Ihminen, joka nauttii asioiden tekemisestä ja uusien asioiden oppimisesta, etenee päämäärätietoisesti, nauttii ystävien seurasta, iloitsee ja nauraa. Siihen tuntuu olevan vielä pitkä matka, mutta uskon, että jonain päivänä huomaan saavuttaneeni sen. Voimia alkaneeseen uuteen vuoteen 2015! Tehdään siitä hyvinvoinninvuosi!